Nythän on sillälailla, että kisoihin on enään nelisen viikkoa. Dieettiviikkoja on takana jo 18. Huh huh, pakko näin kliseisesti todeta, että mihin nämä viikot katoavat? Juurihan pääsiäisen tienoilla aloittelin dieettiä, fiilistelin aamuaerobisella sitä, mitä kaikkea tulemaan pitää. Niin se aika vain rientää.
Viime viikon perjantaina kävimme taas T:n kanssa Tampereella pyörähtämässä. Ohjelmassa oli kisabiksujen suunnittelua, valmentajan tapaaminen ja poseeraustreenit. Nuo reissut ovat aina matkoineen pitkiä päiviä, mutta niistä saa aivan hurjasti motivaatiota! Ja voi vitsi, kun tulee upeat biksut!!
Dieetti on kokonaisuudessaan mennyt ihan hyvin. Jonkun verran on ollut kremppaa mm. olkapään, ranteen ja kyljen kanssa, mutta sitten ollaan vain menty niiden ehdoilla. Oli tuossa myös ajanjakso, kun sain jonkin verran painia oman pääni kanssa. Kun on kyseessä ensimmäinen KISAdieetti, niin sitä niin helposti sortuu vertailemaan itseään kanssakilpailijoihin, kun ei vielä ole sitä omaa vertailupohjaa. Mutta piru vie, on tämä vaan ollut huikea kokemus! Ja pakko sanoa, että kyllä tässä on oppinut paljon itsestään. Päässä on pyörinyt sellaisia ajatuksia, jotka vain saman kokeneet voivat ymmärtää. Enkä tarkoita nyt ainoastaan vastoinkäymisiä,vaan myös niitä onnen ja onnistumisen hetkiä. Niitä hetkiä, kun kesken intervallitreenin tulee itku, koska on vaan niin fiiliksissä. Ne tunteet ovat jotain niin suuria, että niitä on vaikea kuvailla. Se tunne kun löydät itsestäsi sen kipinän tehdä tätä, tunnet että annat itsestäsi kaiken. Se on vaan niin sanoinkuvailemattoman hienoa ja tekee tästä kaikesta tekemisen arvoista. Puhumattakaan siitä mitä on vielä edessä!!
Ihanaa ja energistä syksyä!
Terkuin Niina ❤️
